Siemeniä talteen

Olen viime päivinä keräillyt unikon siemeniä talteen seuraavaa kesää varten. Olen tehnyt niin joka syksy, vaikka annankin osan unikoista siementää ja levitä vapaasti. Osa lajikkeista on kuitenkin sellaisia, että haluan varmistaa niiden kasvun myös tulevana kesänä. Siksi siis syksyinen siementen talteenotto.

Tänä syksynä siementen kerääminen oli itselleni entistäkin isompi juttu, sillä osa unikoista siirtyy ensi kesänä kasvamaan toiseen paikkaan. Unikkopenkille on nimittäin ensi kesäksi muita suunnitelmia 🙂

IMG_5061-T
Papaver somniferum ’Drama queen’

Merkkasin jo kesällä eri värisillä langanpätkillä eri lajikkeet, jotta erottaisin unikot syksyllä toisistaan. Nyt olen sitten keräillyt siemeniä pieniin pussukoihin aina sitä mukaa, kun ne kypsyvät.

IMG_E5616

Tarhaneidosta meinaan kerätä siemeniä myös.

IMG_5475-T
Tarhaneito ’Miss Jekyll’

Oletteko te keränneet siemeniä? Millaisista kasveista niitä keräätte? Onko teillä kestosuosikkia, jonka siemenet keräätte aina?