Syksyisiä pilkahduksia

Hanhet lähtivät. Kymmenittäin tuhatpäisiä lintuparvia on lentänyt talomme yli viikonlopun aikana. Olemme vilkuttaneet niille hyvästit ja toivottaneet hyvää matkaa.

syksyisiapilkahduksia-T

Lintujen lähtö saa aina mielen hieman haikeaksi. Elämää täynnä oleva kesä on ohi, ja ne jotka pystyvät, muuttavat pois syksyn ja talven jaloista.

IMG_6069-T

Samalla mielen täyttää myös suunnaton ihailu lintuja kohtaan. Mikä valtava ponnistus niillä onkaan edessä, ennen kuin ne pääsevät perille päämääräänsä.

IMG_6085-T

On myös lohdullista tietää, että ne tulevat joka kevät takaisin.

 

Ja täällä me olemme, niitä odottamassa, kun kesä jälleen koittaa.

Kaunista viikonlopun jatkoa!

Syksy asettui taloksi

Tuonne ulos kun katsoo myrskyävää maisemaa, on pakko antaa periksi ja myöntää, että syksy on saapunut. Aikansa se jaksoikin kolkutella vain ovelle, mutta nyt se on kyllä jo astunut reippaasti kynnyksen yli ja asettunut kunnolla taloksi. Lämpimän kesän jälkeen säiden viileneminen tuntuu karulta. Kaivoin jo talvitakinkin aamulla töihin lähtiessäni päälleni, jotta syksyn kalsea viima ei tunkeutuisi iholle saakka.

Syksy on tuonut syksyiset värit ja puuhat myös puutarhaan. Viimeiset tomaatin raakileet on nyt kerätty sisälle kypsymään.

IMG_5818-T

Kokeilin tomaattien kasvatusta ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ja kokeilu onnistui odotuksiin nähden mainiosti. Tomaatit kasvoivat koko kesän terassilla ilman kasvihuoneen tuomaa suojaa, mutta hyvin ne siinä pärjäsivät. Eihän sato mitenkään järisyttävän runsas ollut, mutta saimme kuitenkin jonkun verran omia tomaatteja herkuteltavaksemme. Kyllä se vaan on ihan eri asia syödä itse kasvatettuja tomaatteja kuin ostaa ne kaupasta. Jo pelkästään tieto siitä, että ne ovat OMIA, sai ne maistumaan makeammilta ja mehukkaammilta.

tomaatti

Syyssipuleita olen istuttanut maahan aina pussin silloin ja toisen tällöin. Viime sunnuntaina sain urakan päätökseen ja kaikki sipulit ovat nyt maan uumenissa odottamassa kevättä. Siinä sipuleita istuttaessa tuli ohimennen kitkettyäkin vähän, mutta siistimistä jäi vielä tulevillekin päiville. Toivotaan, että aurinko hellisi meitä viikonloppuna. Olisi mukavampi kyykkiä rikkaruohojen kimpussa auringonpaisteessa kuin tuossa myrskyssä. Ajattelin samalla leikata myös ränsistyneimpiä perennoja alas. En leikkaa perennoja koskaan kovin järjestelmällisesti, vaan aina sen mukaan, miten rumilta ne alkavat näyttää, ja miten ahkerasti haluan niiden siementävän.

IMG_5920-T
Pikkutöyhtöangervo

Vihreä väri alkaa vähitellen väistyä puutarhasta ja ruska valtaa päivä päivältä enemmän alaa. Näiden ruskakuvien myötä toivotan kaikille mukavaa torstaita!

IMG_5849-T
Pikkutöytöangervot ovat saaneet kauniin syysvärin.
IMG_5899-T
Särkyneen sydämen kellastuneet lehdet loistavat kirkkaina purppurakeijunkukan tummia lehtiä vasten. Pirteä väriyhdistelmä näkyy kauas!
IMG_5813-T
Villiviini ei sekään suotta arastele räiskyvää syysasuaan vaan hehkuu kirkaan punaisena.

Arjen pyörteissä

Hui, miten päivät ovatkaan vilistäneet ohi ihan huomaamatta. Elo on viime aikoina ollut täynnä kiireitä sekä töissä että työn ulkopuolella ja huomaan olevani pahasti jäljessä vähän kaikessa. Puutarhassa olen piipahtanut sen verran, että olen istuttanut syyssipulipussin silloin ja toisen tällöin. Muuten hommat ovat puutarhassa enemmän tai vähemmän retuperällä ja kotityötkin on hoidettu vähän vasemmalla kädellä.

IMG_5893-T
Isotähtiputki kukkii syksystä välittämättä

Kiireestä johtuen  en ole ennättänyt edes blogista huolta pitää. Toimintaa täynnä olevien päivien jälkeen olen ollut niin väsynyt, etten ole iltaisin jaksanut edes konetta avata. Hetki aivot narikkaan -telkkariohjelmia ennen unen tuloa – siinäpä viimeaikainen ilta-aktiviteettini käytännössä.

IMG_5819-T
Konnantatar kesän toisella kunkintakierroksella

Mutta sunnuntaina minulla oli mahdollisuus vietää kiiretöntä päivää. Ulkona oli ihanan kaunis, joskin viileä syyspäivä. Kävin aamulla istuttamassa loput syyssipulit maahan ja palasin sen jälkeen sisälle. Keitin itselleni kupillisen höyryävän kuumaa teetä, avasin koneen ja ryhdyin lukemaan puutarhablogeja. Lukemattomia juttuja olikin kertynyt  vino pino ja vietin pitkän tovin mukavien tarinoiden parissa.

IMG_5902-T
Komeamaksaruoho ’Carl’

Eilinen kiiruhdettiin sitten taas, mutta tänään löysin hetken hengähdystauon ja pääsin pitkästä aikaa palaamaan blogin ääreen. Sitä olikin ollut jo ikävä.

IMG_5918-T
Komeamaksaruoho ’Carl’

Yllä on viime viikolla ottamiani kuvia syksyn kukkijoista. Isotähtiputki ja konnantatar ovat jo toisella kierroksella ja ilahduttavat uudella kukinnallaan. Komeamaksaruoho Carlista on puolestaan tullut uusi suosikkini. Sen väritys on niin herkullinen! Pidän muutenkin maksaruohoista kovasti, mutta tämä on kyllä ihan huippu!

IMG_5917-T

Tätä pitää saada lisää 🙂

Mukavaa tiistaita kaikille!