Tahtoisin…

Kesä alkaa olla pikku hiljaa pakattu pois syksyn tieltä. Huomaan tekeväni erilaisia to-do-listoja ja miettiväni, millaisia muutoksia ensi kesänä puutarhaan tekisin.  Yksi tekemättömien töiden lista näyttää tältä:

Puutarhasuunnitelmia:

1) Rinnepenkin ylätasanteen laajennus:

Kesän 2018 rinnepenkkiprojekti onnistui yli odotusten, mutta yläreuna vaivaa vielä. Ylätasanne on sen verran kalteva, että ruohon leikkaaminen reunakaistaleelta on hankalaa. Lisäksi rinne näyttää loppuvan ikään kuin kesken – ainakin minun silmään.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Punaisella merkitty, kivien rajaama alue olisi uusi laajennusosa. Kasveja en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta tällä hetkellä ajatuksena olisi istutaa siihen hopeahärkkiä ja kurjenpolvia. Portaita täytyy myös jatkaa yhdellä askelmalla.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

2) Liljapenkin taakse istutusalue kuunliljoille

Rakennan leikkimökin sivustalle, liljapenkin jatkeeksi ja sen toisella puolelle uuden penkin kuunliljoille. Siirrän villiviinipenkissä kasvavat kaksi kuunliljaa tänne, ja hankin pari muuta niiden seuraksi. Esimerkiksi Hosta Fortunei ’Patriot’ olisi hyvä vaihtoehto.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuunliljojen tilalle villiviinipenkkiin voisi istuttaa vaikka kurjenpolvia.

3) Hiekka-alueen suunnittelu

Tämän alueen työstäminen on ollut listalla jo ensimmäisestä täällä asutusta kesästä lähtien. Alue toimii kuitenkin tällä hetkellä vielä lasten leikkitantereena, ja sen vuoksi asia on edelleen tekemättömien töiden listalla. Nyt kuitenkin tyttönen itse alkoi puhua, että voitaisiinko tehdä nyt se penkki, mistä on puhuttu. Voi olla, että tämä ei vielä ensi kesänä toteudu, mutta suunnitellahan aina voi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ajatuksena olisi tehdä kallion puoleinen reuna ensin ja toinen puoli myöhemmin. Alueiden väliin tulee polku – suunnilleen siihen kohtaan, mihin tyttö on sen piirtänyt.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tähän penkkiin valittavat kasvit eivät saa olla kovin syväjuurisia, sillä peruskallio on lähellä. Kohopenkki olisi yksi vaihtoehto, mutta en halua tehdä siitä kovin korkeaa, jotta kallio ja hienot muurikivet eivät peittyisi. Kyseeseen voisivat tulla:

  • matalat maksaruohot
  • arovuokko (keinun jalan vieressä kasvaa pari tainta, siirrän ne tänne)
  • heinät
  • pienet kuunliljat (esim. Hosta Tarhafunkia ’Blue Mouse Ears’)
  • poimulehti
  • kääpiöjaloangervo

4) Pionipenkin kasvit ja köynössäleikkö kärhöille

Pionipenkissä kasvaa tällä hetkellä neljää erilaista pionia, kaksi kärhöä ja joukko keväällä kukkivia sipulikasveja. Penkki vaatii kuitenkin vielä täydennystä.

IMG_5739-T

Kasvien valinta pionipenkkiin onkin talven sunnitelmissa. Pitkinä talvi-iltoina on mukava piirrellä erilaisia suunnitelmia, ja kun kevät sitten koittaa, pääsee suoraan istutuspuuhiin. Suunnittelulistalla on myös sopiva köynössäleikkö kärhöille.

6) Ylätasanteen polut

Ylätasanteen istutusalueen polut ovat tällä hetkellä nurmella. Haluaisin kuitenkin niiden tilalle jotain muuta – en vain ole vielä osannnut valita, mitä. Kyseeseen voisivat tulla erilaiset kivet, tai miksei jopa sorakin. Sorapolku kivireunuksin voisi olla ihan kivan näköinen sekin.

7

7) Kameran haltuunotto

Meillähän on ihan järjestelmäkamerakin, jota pitäisi opetella käyttämään. Saisi paljon parempia kuvia, kuin nykyiset näpsyt.

Ei siis taida aika käydä pitkäksi tänäkään talvena 🙂

Joko te suunnittelette tulevan kesän projekteja? Millaisia suunnitelmia teillä on?

Mukavaa torstaita!

Kesä kootusti

*Niisk* Terveisiä täältä nenäliinavuoren ja höyryävien teekuppien keskeltä. Syysflunssa pirulainen yllätti ja perui siinä samalla kaikki viikonlopuksi suunnittelemani puutarhatyöt. Koska ulos ei yksinkertaisesti ole ollut asiaa, päätin viettää puutarhaviikonlopun sisätiloissa. Aloitin virkistämällä muistia ja kertaamalla, kaikkea sitä kesän aikana tulikaan tehtyä.

 – – – – –

TOUKOKUUSSA

Yksi kesän suurimmista muutoksista oli rinnepenkki. Aiemmin pelkkää nurmea kasvavasta rinteestä muokkautui istutusalue, jossa kasvaa nylyään erilaisia matalia maanpeittoperennoja. Suotuisan kesän ansioista kasvit rehevöityivät mukavasti jo ensimmäisenä kesänä.

Rinnepenkki:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Rinnepenkin kasvit

Tarinoita rinnepenkkiprojektista voi lukea täältä.

– – – – –

KESÄKUUSSA

Kesäkuussa siirsin liljat uuteen paikkaan pois keskipenkistä. Näin molempiin penkkeihin tuli kummasti uudenlaista ryhtiä. Liljapenkkiin on myöhemmin istutettu myös yksi kärhö ja orkideanarsisseja. Myös keskipenkkiin on istutettu uusia kasveja.

Liljapenkki ja keskipenkki:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Liljapenkin kasvit ja keskipenkin kasvit

Liljojen uusi koti syntyi näin.

– – – – –

ELOKUUSSA

Naapurilta saamani kurjenmiekkojen juurakot muuttivat paikkaa pariinkin kertaan tänä kesänä. Lopulta ne päätyivät tontin rajalle raja-aidaksi.

Iirikset:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kurjenmiekkapenkin kasvit

Kurjenmiekkojen muutopäivästä voi lukea täältä.

Rinnepenkin ylätasanne:

Elokuussa sain myös viimein hankittua sopivat kasvit rinnepenkin ylätasanteen penkkiin. Syyskuussa siirsin vielä kasvien paikkaa keskenään.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Rinteen ylätasanteen kasvit

Ylätasanteen kasvivalinnoista voi lukea täältä.

– – – – –

SYYSKUUSSA

Syyskuussa rakensin jo jonkin aikaa haaveissa olleen pionipenkin.  Pihan paraatipaikalla ollut rumilus muuttui aika tavalla ja pionit saivat arvoisensa kasvupaikan. Penkissä kasvaa tällä hetkellä neljää erilaista  pionia, kahta kärhöä ja erilaisia keväällä kukkivia sipulikasveja.

Pionipenkki:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Pionipenkin kasvit

Pionpenkin syntytarina löytyy täältä.

 

Tästä pisteestä sitten jatketaan ensi kesänä. Tekemättömien töiden lista onkin pitkä…

Miten teidän viikonloppunne on sujunut? Toivottavasti olette saaneet olla terveinä.