Rumiluksesta katseenvangitsijaksi: etupihan kukkapenkin muutos

Meillä on ollut etupihalla omituinen penkki, jossa on kasvanut milloin minkäkinlaisia kasveja. Kun muutimme tähän, penkissä kasvoi pari kitukasvuista tuijaa, jotka siirsin siitä pois sopivampaan paikkaan. Sen jälkeen penkki on etsinyt oikeita asukkeja ja olen kasvattanut siinä muun muassa unikoita. Tänä kesänä penkissä kasvoi unikoiden lisäksi kurjenmiekkoja, jotka kuitenkin siirsin joku aika sitten uuteen paikkaan.

IMG_5399-T
Penkki rumimmillaan. Myös ahomansikka on villiintynyt kasvamaan penkissä. Ne siirsin leikkimökin seinustalle tyttöselle mansikkamaaksi. Kurjenmiekat olivat jo aikaisemmin saaneet lähtöpassit tästä penkistä.

Penkki sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla sisäänkäyntiin ja pihatiehen nähden, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – en ole löytänyt siihen mieleisiä kasveja. Tässä kesän aikana mielessä alkoi kuitenkin muhia ajatus, että penkiin saisi kivan paikan pioneille. Pionipenkki on ollut haaveenani jo jonkin aikaa, ja nyt sen perustamiseen olisi hyvä paikka olemassa.

IMG_5755-T

Tarkoituksenani oli ensin vain laajentaa nykyistä penkkiä hieman, mutta siinä suunnitellessani ja mittaillessani alkoi mielessä kehittyä suurempi suunnitelma. Entä jos tekisikin penkistä niin suuren, että se ulottuisi terassin reunaan saakka?

Ja siitä se ajatus sitten lähti.

IMG_5535-T
Etualalla oleva hirsi on vanhan penkin etureuna. Suunnitelman mukaan uusi penkki ulottuisi aina terassin reunaan saakka.

Siinä samalla ryhdyin miettimään kasvivalintoja uudelleen. Jos kerran penkin laajentaa terassiin saakka, eikö välittömästi terassin reunaan voisi istuttaa köynöksiä? Ne toisivat vähän näkösuojaa ruokailuryhmälle ja lisää näyttävyyttä istutukseen.

Ja niin mieleni rupesi kovasti tekemään mieli kärhöjä.

IMG_4075-T

Asian teki hieman haasteelliseksi se, että tiesin kallion tulevan vastaan jossain vaiheessa, en vain tiennyt missä. Suureksi kysymykseksi nousi siis, olisiko penkkiin mahdollista saada riittävästi kasvualustaa kärhöjä varten. Ainoa tapa selvittää asia oli ottaa lapio käteen ja ryhtyä kaivamaan.

IMG_5536-T

Terassin reunassa kallio tuli vastaan kuudenkymmenen sentin kohdalla. Vaikka jo heti edempänä terassin laidasta maavaraa oli reilut 80 cm ja se syveni koko ajan, tarkoitti kallion läheisyys käytännössä sitä, että minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä penkistä kohopenkki. Kärhöt kun vaativat syvän kasvualustan ja pionitkin vähintään puolimetrisen istutuskuopan. Terassin korkeus antoi siihen onneksi hyvän mahdollisuuden.

IMG_5632-T
Terassin reunaan ladoin kattotiiliä kohopenkin tueksi ja terassin jalkojen suojaksi.

Seuraavaksi olikin sitten raa’an työn vuoro. Maapohja oli tulevan penkin paikalla pelkkää hiekkaa, ja kaikki se piti kaivaa ihan ensimmäiseksi pois. Penkin pinta-ala on nelisen neliötä, joten siinä hiekkaa lapioidessani vierähti ilta jos toinenkin. Ei tarvinnut unta iltaisin houkutella!

IMG_5637-T

Ja kun hiekka oli poissa, alkoi lapioiminen toiseen suuntaan. Lehtikomposti koitui pelastukseksi, ja sain sieltä runsaasti hyvää kompostimultaa kuopan täytteeksi.

IMG_5645-T
Laudat toimivat mittatikkuina, jotta pysyin kärryillä penkin koron suhteen.

Kärhöjen kasvualustaksi tuli uutta puutarhamultaa ja pintamultaan sekoitin hiekkaa suojaamaan kasveja lakastumistaudeilta. Pioneille tein hyvin vettä läpäisevän kasvualustan puutarhamullan, kompostimullan ja hiekan sekoituksesta. Tein penkistä rinnemäisen, eli penkin korkein kohta on terassin reunassa ja penkki viettää siitä sekä molemmille sivuille että etureunaa päin. Näin vesi ei jää seisomaan kasvien juurille.

Ystäväni ehdotti, että rakentaisin penkin samalla siten, että se jatkaisi rinnepenkin linjaa, ja tein työtä käskettyä. Ajatus oli mainio, ja nyt istutusalue on yhtenäinen. Kiitosta vaan 🙂

IMG_5759-T

Kun penkin muoto oli valmis, pääsin viimein istuttamaan. Terassin reunaa vasten istutin kaksi valkoista loistokärhöä ja niiden eteen kolme kiinanpionia.

IMG_5744
Clematis ’Miss Bateman’ ja ’Madame le Coultre’

Tarkoitus olisi  istuttaa penkkiin myös aikaisin keväällä kukkivia sipulikasveja – krookuksia, kääpiötulppaaneja ja kevätkurjenmiekkoja kenties. Olisi kiva, jos penkissä olisi kukkijoita läpi kesän.

IMG_5738-T
Terassin laitaan tulee vielä köynössäleikkö kärhöjä varten.

Penkin etureunaan jäi vielä tilaa muutamalle pionille. Tai sitten istutan tyhjään tilaan jotain muuta, hieman eri aikaan kukkivaa kasvia.

IMG_5760-T

Mikähän tuohon sopisi?

Mukavaa torstai-iltaa 🙂