Hopeanhohtoiset ruukkuistutukset syksyyn

Syyskuu toi tullessaan myös syksyisemmät ruukkuistutukset ja kesäkukat saivat väistyä oven pielestä. En raskinut heittää niitä vielä pois, mutta siirsin ne syrjäisempään paikkaan pois portailta.

IMG_5742-T

Värinokkosesta, kosmoskukasta ja hopeaputouksesta tekemäni istutus sai vielä jäädä. Niiden rinnalle hankin hopealangan ja marjakanervan. Tai, ostin kasvin marjakanervana, mutta nyt kun katson, en ole varma onko se marjakanerva.

IMG_5694-T

Asettelin lyhdyt kukkien lomaan.

IMG_5695-T

Hopeaputous ryöppyää kauniisti lyhtyjen välistä.

IMG_5697-T

Myöhemmin, kun värinokkosesta ja kosmoskukasta aika jättää, istutan niiden tilalle pienen kuusen tai sypressin. Ehkä joukkoon mahtuu myös valkoinen calluna.

Viime syksynä minulla oli paljon värikkäämmät istutukset, mutta tänä vuonna on selkeästi hillitympi fiilis syysistutusten suhteen. Haluan nyt yksinkertaisuutta ja selkeyttä värikkään runsauden sijaan. On kiva, että valikoimaa on niin paljon, että voi valita kasvit aina tunnelman mukaan.

Joko teillä on syysistutuksia mietitty tai istutettu?

Vielä yksi ruukkuistutus

Minulla on joku kummallinen fiksaatio tummiin kukkiin, enkä yksinkertaisesti voi niitä vastustaa. Olin jo päättänyt, etten enää tee yhtään kesäkukkaistutusta tässä vaiheessa kesää, mutta oli ihan pakko tehdä vielä yksi. Käväisin nimittäin taas Tirilän puutarhassa ja törmäsin siellä ihaniin tummiin kaunottariin.

IMG_4588-T

Tumman punainen, tietyssä valossa lähes musta suklaakosmos on kerrassaan hurmaava pitkine kukkavarsineen ja mustanpuhuva värinokkonen on kuin luotu sen pariksi.

IMG_4587-T

IMG_4547-T

Raikas hopeaputous tuo mukavaa kontrastia muuten niin tummaan värimaailmaan.

IMG_4542-T

Tämä on nyt ehdottomasti viimeinen kesäkukkaistutus meillä tänä vuonna. Ehkä 🙂

Vieläkö teillä istutellaan kesäkukkia, vai joko suunnittelette syksyn istutuksia? Millaisia?