Edistysaskelia rinnepenkissä

Aloitin reilu viikko sitten rinnepenkin modernisointiprojektin sen jälkeen, kun mieheni meni – aiheellisesti – kritisoimaan rinteessä kasvavien tuivioiden ulkonäköä. Projekti jäi tuolloin ikävästi kesken selän venähdyksen vuoksi, mutta nyt projekti on päässyt etenemään seuraavaan vaiheeseen.

Tässä vielä yksi ”ennen” kuva tilanteesta. Tuiviot ovat vielä paikallaan.

Tuiviot piti tietysti ensin kaivaa rinteestä pois. Tuivioiden ylös kaivaminen oli yllättävän helppoa, eikä siihen lopulta mennyt aikaa kuin kolmisen varttia. Suurempi työ oli poistaa tuivioiden alla lymyilleet vuohenputket. En ollut saanut niitä koskaan aikaisemmin kunnolla kitkettyä tuivioiden vuoksi, mutta nyt pääsin noihin kiusankappaleisiin paremmin käsiksi. Toivottavasti sain kaikki juuret pois – ovat sen verran ikäviä kukkapenkissä.

Jälkeen. Tuiviot on raivattu pois rinteestä.

Penkin istutuskokonaisuus ei tuolloin – eikä vieläkään ole täysin selvillä, mutta muutama niin selkeä visio minulle oli muodostunut, että päätin toteuttaa ne heti.

Penkin reunaan, ylätasanteelle vievän polun varteen istutin kangasajuruohoa. Penkin reunan jätin sen kummemmin rajaamatta, vaikka sopivia reunakiviä tuivioita ylös kaivaessani runsaasti löysinkin. Luotan siihen, että kangasajuruohot hoitavat hommansa ja ottavat penkin reunan haltuunsa ennen pitkää. Näen mielessäni, miten ne leviävät kauniisti penkin reunan yli polun päälle sulauttaen penkin ja polun toisiinsa.

Kangasajuruohoa penkin oikeassa reunassa. Tuosta ne visioni mukaan tulvivat penkin reunan yli polun laitaan.

Puutarhalla käydessämme mieheni ihastui ohotanmarunan erikoiseen ulkonäköön, joten ostin hänelle sellaisen lahjaksi. Pidän marunasta itsekin ja itse asiassa olen sellaisen aina puutarhaan halunnutkin – sille ei vain aiemmin ole ollut sopivaa paikkaa. Nyt tein löytämistäni kivenlohkareista penkin ylälaitaan pienen pesän ja istutin marunan siihen. Mielestäni maruna sopii kauniisti rinteeseen ja luulisin kasvupaikankin olevan sille sopiva. Ohotanmaruna ei nimittäin siedä märkyyttä, ja tässä rinteessä märkyys ei ole ongelma.

Ohotanmaruna – Artemisia schmidtiana

Tuivioiden takaa piilosta paljastuneen pesäkuusen eteen istutin euroopanalppitähteä tuomaan hieman korkeutta muuten aika matalaan kasvustoon. Lisäksi halusin jotain hopean sävyä myös penkin laajennusosaan, mutta en välttämättä hopeahärkkiä, kuten muualla rinnepenkissä. Nyt hopeutta tuovat sekä ohotanmaruna että kuusen edessä kasvavat alppitähdet.

Puolivahingossa löytyi samalla myös herkullinen väriyhdistelmä. Kultainen kamtsatkanmaksaruoho ja hopeinen euroopanalppitähti näyttävät kauniilta rinnakkain.

Kultainen kamtsatkanmaksaruoho (Sedum kamtschaticum) ja hopeinen euroopanalppitähti (Leontopodium alpinum, edelweiss) rinnatusten. Ihana väriyhdistelmä!

Laajennusosan vasempaan laitaan istutin suloista neidonkurjenpolvea. Neidonkurjenpolvea kasvaa rinteessä jo ennestään ja toiveissani on, että vanhasta kasvustosta ja tästä uudesta, laajennusosan kasvustosta muodostuisi jossain vaiheessa kaunis, penkin halki soljuva neidonkurjenpolvien puro.

Neidonkurjenpolvi – Geranium sanguineum var. striatum

Lopuksi siirsin vielä punaista ketoneilikkaa rinteen toisesta päästä uuteen laajennusosaan. Valmiiksi rinne ei vielä tullut, sillä laajennusosan keskellä on edelleen noin 2,5-3 neliön tila, jonka kasvit ovat valitsematta.

Valkoinen ketoneilikka pyörii mielessä, mutta haluaisin rinteeseen ehkä myös jotain sinistä. En vain ole vielä keksinyt mitä. Olisiko teillä ehdottaa sopivaa kasvia?

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja uutta alkavaa viikkoa kaikille!

Heinäkuinen kuvakierros

Heinäkuu on ollut tähän mennessä keskimääräistä viileämpi ja se näkyy puutarhassa. Monet normaalisti jo täydessä kukassa olevat kasvit vasta aloittelevat kukintaansa. Toisaalta, kitkeminen, penkkien kanttaus ja pensaiden leikkaaminen on ollut huomattavasti mukavampaa viileämmässä säässä, kuin viime kesän huippuhelteissä.

Pikkutöyhtöangervo aloittelee kukintaansa

Täksi viikoksi on jo luvattu lämpimämpää säätä ja toiveissani on, että lämpö saisi monet vielä nupulla olevat kukat avautumaan. Tältä kuitenkin näyttää tällä hetkellä; tervetuloa kuvakierrokselle puutarhaamme.

Viileä sää on pitänyt liljat tiivisti nupussa, mutta muutama niistä on sentään auki. Tässä kukkii marhanlilja ’Orange marmalade’
Tämän liljan nimi on hukassa. Tunnistaako kukaan?
Mysteerililja
Jalokurjenpolvi ’Rozanne’ on uusi hankinta. Istutin sitä keskipenkin etureunaan – se sopii kauniisti yhteen sinisten loistosalvioiden kanssa.
’Rozannessa’ on upea väri ja se myös kukkii pitkään, aina heinäkuusta syyskuulle saakka.
Neidonkurjenpolvi viihtyy rinnepenkissä hyvin ja kukkii runsaasti. Neidonkurjenpolvi on matalakasvuinen verikurjenpolven muunnos, joka kukkii hienä-elokuussa.
Neidonkurjenpolvella on hempeän vaaleanpunaiset kukat ja hauska, hieman ryppyinen olemus. Siitä on tullut yksi suosikkikurjenpolvistani.
Euroopanalppitähti ’Edelweis’ kukkii keskipenkissä yhdessä salvioiden kanssa.
Muutama unikkokin on auennut. Kimalaiset pitävät niistä. Tämä yksilö on ihan onnesta sykkyrällä.
Ylemmässä puolivarjon penkissä kukkii isotöyhtöangervo, sormivaleangervo sekä keijuangervo. Välistä pilkottaa myös mustalaukan valkoinen kukinto. Muut laukat ovat jo lopettaneet kukintansa.
Mustalaukka, Allium nigrum
Jaloangervot aloittelevat kukintaansa. Niidenkin seassa kasvaa mustalaukkaa.
Isotähtiputki yhteiskuvassa varjoliljan (vai onko sittenkin marhanlilja?) ja peurankellon kanssa.
Peurankello ’Campanula glomerata’
Päivän iloisin puutarhayllätys odotti liljapenkin päässä. Istutin viime kesänä ruukkuun soihtuliljoja, jotka eivät kukkineet missään vaiheessa. Syksyn tullen laitoin ruukussa olleet taimet maahan, vaikka lähtökohtaisesti soihtulilja pitäisikin talvettaa pakkasettomassa paikassa. Kasasin liljan päälle runsaasti lehtiä suojaksi talven varalle ja kappas vaan, sehän kukkii kohta!

Olisi kiva kuulla, miten heinäkuinen sää on näkynyt teidän puutarhassanne? Onko kukinta myöhässä vai onko säällä ollut mitään merkitystä kasvien kasvuun?

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!