Pioneita ja lomatunnelmia

Minulla alkoi eilen loma. Tuntuu tosi hyvältä, vaikka ihan täysin asiaa ei olekaan vielä sisäistänyt. Alkuvuosi on ollut todella kiireinen ja ajoittain myös hyvin stressaava. Töissä paineet ja kiire on ollut kova, kovempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Kiinanpioni ’Sarah Bernhardt’

Siksi loman aloittaminen tänä vuonna tuntuukin erityisen hyvältä. Kaiken lisäksi sain kerrankin työt siihen pisteeseen, että mitään ei jäänyt kesken. Saatoin siis hyvillä mielin sulkea työpaikan oven perässäni seuraavaksi neljäksi viikoksi.

Kiinanpioni ’Sarah Bernhardt’

Mitään suuria lomasuunnitelmia meillä ei ole. Tarkoitus on ottaa rennosti ja nauttia kiireettömyydestä. Koko vuosi on ollut niin tiukasti aikataulutettua, että en halua tehdä sitä samaa enää lomalla. Ajatuksena on tehdä sitä, mitä mieli milloinkin halajaa ja nauttia kesästä.

Kiinanpioni ’Wladyslawa’

Jotain pientä sentään järjestin. Lähdemme heinäkuun loppupuolella tyttären kanssa pariksi päiväksi Helsinkiin humputtelemaan ihan kahdestaan. Shoppaillaan ja tehdään tyttöjen juttuja. Lisäksi on tarkoitus käydä Heurekassa – emme ole siellä vielä koskaan käyneet.

Kiinanpioni ’Wladyslawa’

Ihanaa, kun on kesä!

Mukavaa viikonloppua kaikille ja hyvää lomaa kaikille lomalaisille!

6 thoughts on “Pioneita ja lomatunnelmia

  1. Upeat pionit! Meillä sade piiskasi nyt kaikki kukinnot, mutta hyvä silti että satoi, koska luonto todella kaipasi sitä. Oikein leppoisia ja rentouttavia lomapäiviä!

    Tykkää

    1. Kiitos Anni ❤ On aina niin harmillista menettää pionien kukkaloisto sateen vuoksi. Meillä onneksi yksi pioneista ymmärsi kukkia vasta rankkasateen jälkeen, joten nyt on vielä jotain ihailtavaa pionipenkissäkin 🙂 Mukavaa sunnuntaita!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s