Kärhörakkautta

Sain mieheltäni lahjaksi kärhön, komeakukkaisen ja upean värisen ’The Presidentin’. Kävimme jo juhannuksena taimitarhalla, koska hän halusi ostaa minulle juhannuskukan. Tuolloin emme löytäneet tarhalta mitään sopivaa, mutta eilisen käyntimme jälkeen meille muutti uusi kärhö, juhannuskärhöni ’The President’.

Kärhönistutustarvikkeita: juurimatto, viemäriputki ja itse kärhö. Lisäksi tietysti tarvitaan lapio, kottikärryt, puutarhamultaa, kanankakkaa, soraa ja reipas asenne.

Kärhölle oli jo paikkakin valmiiksi katsottuna tuossa kohopenkissä tuijan vieressä. Aiemmin tuolla paikalla kasvoi lumipalloheisi, mutta jouduin hävittämään sen kirvojen vuoksi. Tuija näytti minusta yksinäiseltä, joten ajattelin istuttaa kärhön sille kaveriksi.

Noudatin kärhön istutuksessa Kruunuvuokon ja Hiidenkiven Minnan ohjeita, iso kiitos heille erinomaisista ohjeista. Aivan ensimmäiseksi kaivoin kaiken aiemman mullan penkistä pois 60 cm syvyydeltä ja noin 50 cm leveältä alalta. Jos heisi ei tuossa maassa viihtynyt, tuskin siinä viihtyisi kärhökään! Kaivaminen oli hivenen hankalaa, koska minun piti koko ajan varoa ympärillä kasvavia liljoja ja kuunliljoja, mutta tästä vaiheesta en halunnut tinkiä. Pohjatyöt on kärhöjen kanssa viisainta tehdä huolella, sen jälkeen voisi olla levollisemmin mielin niiden selviämisen suhteen.

Asensin kuopan reunalle juurimaton estämään tuijan tunkeutumista kärhön elinalueelle ja korvasin kaiken pois otetun maan hyvällä puutarhamullalla. Kevensin multaa pintaa kohden tultaessa sekoittamalla siihen hiekkaa. Asensin maahan myös kärhön juurille johtavan, soralla täytetyn kasteluputken, sillä kohopenkistä vesi valuu helposti pois, eikä kärhö välttämättä saa muuten riittävästi vettä.

Putki maastoutuu hienosti ahomansikoiden alle.

The Presidentissä’ oli vielä kukka meille muuttaessaan, mutta siinä istuttaessani onnistuin irrottamaan siitä terälehden jos toisenkin. Ja ne mitä en itse ennättänyt hävittämään, vei tuuli. Mutta ei se haittaa – Kruunuvuokko neuvookin leikkaamaan kärhöjen versot lyhyemmiksi istutuksen yhteydessä, sillä näin ne keskittyvät juurien kasvattamiseen kukkimisen sijaan. Sydäntä särki vähän vähemmän leikata tämä yksilö, kun kaunis kukka oli muutenkin jo poissa.

Kirsikaksi kakun päälle asensin viime viikkoisen alelöytöni, hienon köynösobeliskin. Sitä pitkin kelpaa juhannuskärhöni kiipeillä nyt ja tulevina vuosina.

Iso kiitos rakkaalle ihanasta lahjasta ❤ Siinä se nyt kasvaa ja ilahduttaa meitä vuosi vuodelta uudelleen.

Huomenna onkin jo heinäkuu! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa heinäkuuta!

6 thoughts on “Kärhörakkautta

  1. Hieno kärhö ja kaunis tuo obeliski! Meillä kävi niin, että sain mieheltäni obeliskin mutten kärhöä. Olen haaveillut yhdestä kärhöstä (’Omoshiro’), mutta se on ollut joka paikasta loppu. Täytyy ensi keväänä olla ajoissa liikkeellä. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    Tykkää

    1. Kiitos! Ihanan lahjan olet sinäkin saanut 🙂 Omoshiro onkin kaunis. Käy Mustilan Puutarhan verkkosivuilta katsomassa, josko sieltä löytyisi. Muistelisin, että heillä on sitä ainakin ollut valikoimissa. Minä tilasin viime syksynä istuttamani kärhöt sieltä, ja hyvin ovat lähteneet kasvuun. Miss Bateman kukkikin jo tänä kesänä. Mukavaa uutta viikkoa sinullekin!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s