Unelmista

Kesäkuun ensimmäisen päivän aamu valkeni varhain. Tyttären ensimmäinen kouluvuosi oli menestyksekkäästi takana ja oli aika juhlia lukuvuoden päättymistä koulun kevätjuhlan merkeissä. Innolla ja ehkä myös hieman jännittyneinä suuntasimme tiemme koululle juhlistamaan tätä merkittävää virstanpylvästä ja vastaanottamaan ihka ensimmäistä todistusta.

Juhla oli ihana. Se oli rakennettu Edu Kettusen ”Lentäjän poika” kappaleen tematiikan ympärille ja siinä keskityttiin lasten unelmiin. Lapset ilmaisivat eri tavoin, millaisia unelmia heillä oli ja mitä he haluaisivat tehdä isona. Yksi halusi pitää maatilaa, toinen halusi olla paras koripalloilija ja eräs heistä haaveili hätäkeskuspäivystäjän ammatista. Oli lätkäveskareita, NHL-staroja, Fornite-ammattilaisia ja taidemaalareita, päiväkodinhoitajia, eläinlääkäreitä, astronautteja ja tarjoilijoita. Miten mahtavia unelmia kaikki!

Siinä lasten unelmia kuunnellessani pohdiskelin, miten vilpittömiä heidän unelmansa olivat ja miten rohkeasti sitä tuossa iässä uskaltaa sanoa, että minusta tulee ”paras” jossakin. Tässä aikuisiällä unelmat arkipäiväistyvät ja harvoin tulee ajateltua, että haluaisi olla ”paras” missään. Riittää, kun on riittävän hyvä.

Kaikista ei tietenkään voi tulla parhaita, mutta jo pelkästään sen tavoitteleminen vie elämässä eteenpäin. Miksi sitä ei siis aikuisenakin voisi asettaa rimaa vähän korkeammalle, unelmoida ja tavoitella keskivertoa suurempia asioita? Tai unelmoida ylipäätään! Kaikki unelmat ovat arvokkaita, sillä ne ovat niitä elämässämme tavoittelemisen arvoisia asioita – päämääriä, mihin pyrkiä. Ne kaikista utopistisimmat unelmat saattavat saada meidät ajattelemaan asioita aivan uudella tavalla ja realistisimmat puolestaan potkia meitä eteenpäin arjen pyörteissä. Annetaan siis unelmille siivet! Koskaan ei voi tietää, mihin se johtaa.

Mikä on sinun unelmasi?

Unelmien täyteistä kesäkuuta kaikille!

2 thoughts on “Unelmista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s