Piti ihan tulla kertomaan

Nopea postaus tässä sunnuntaihommien lomassa, mutta piti ihan tulla kertomaan, että kevään ensimmäiset piipot ovat meilläkin nyt nousseet. Viimeinkin! Aamulenkiltä koiran kanssa palatessani käväisin vilkaisemassa tuijien juurelle, kun huomasin niiden ympärille syntyneet pälvet. Vaikka lumitilanne on vielä tämä,

Tuijat ovat talven jäljiltä aika hurjassa kunnossa. Saa nähdä, miten niiden kanssa käy.

puskevat ensimmäiset krookukset läpi jäisestä maasta.

Myös tulppaanit ovat hereillä.

Ja lisää ilmestyy sitä mukaa, kun pälvet tuijien ympärillä suurenevat. Ihanaa, kevät on täällä!

Sisälläkin kasvaa mukavasti. Samettikukat ja auringonkukat ovat itäneet, ja pari viikkoa sitten kylvetyt daalian siemenet ovat nekin kasvaneet jo niin suuriksi, että on tullut aika koulia taimet omiin ruukkuihinsa. Siinäpä mukavaa puuhaa näin sunnuntain ratoksi.

Mitä teidän sunnuntaihinne kuuluu?

6 thoughts on “Piti ihan tulla kertomaan

  1. Ensimmäiset piipot ilahduttavat erityisen paljon. Tuntuu mukavalta, että tästä eteenpäin uutta ilmaantuu jatkuvasti. Hienot hetket käsillä.
    Auringonpaisteesta huolimatta taidan pitää tänään pihahommista vapaapäivän ja keskittyä kotitöihin. Pian on edessä hetket, jolloin pihalta ei haluaisi millään tulla sisään ja kotityöt tulee tehtyä kiireessä vähän sinne päin.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    Tykkää

    1. Ensimmäisten piippojen ilmaantuminen on aina eräänlainen voitonmerkki ja siksi niin riemullinen. Talvi on viimein selätetty ja kesä on aivan nurkan takana. Ihanaa aikaa tämä kevät!

      Minulla oli eilen kotityöpäivä, joten tänään voi hyvällä omalla tunnolla puuhata vaikka daalioiden parissa. Pihatöihin meillä ei vielä pääse. Lunta on vielä niin paljon, että tekemistä ei juurikaan ole. Harava ja pensassakset ovat edelleen varastossa odottamassa lumien sulamista. Mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa, että pääsee kunnolla ulkotöihin. Ja sitten kyllä kotityöt jäävät minullakin paitsioon 🙂

      Kiitos, hyvää ja aurinkoista sunnuntaita sinullekin!

      Tykkää

  2. Oi, sieltä ne puskevat lumen läpi ❤ Toivoa on siis meilläkin 😀 Viikonloppua vietettiin aurinkoisessa säässä lämmöstä nauttien. Hanget hupenevat ihan silmissä; pian ei enää mene lumikaan saappaan varresta sisälle. Piippoja ei vielä näy, mutta onnistuneesti talvehtineita kasveja on jo paljastunut lumen alta. Muutamia rusakon tai jäniksen tihutöitä löytyi myös, mutta toistaiseksi ei vielä mitään katastrofaalista ja arvokkaimmat kasvit onkin verkotettu. Toivottavasti ensi viikolle luvatut viileämmät säät eivät pitäisi paikkaansa, vaan saataisiin nauttia aurinkoisen keväisistä säistä. Kivaa alkavaa viikkoa!

    Tykkää

    1. Kevään ensimmäiset piipot ovat kyllä aivan uskomattomia. Maa on jäässä ja lunta on ympärillä, mutta sieltä ne vain nousevat. Elämän halu on hurja ❤ Meillä tuijat näyttävät kärsineen pahasti talven lumikuormasta ja pensasaita näyttää erittäin surkealta. Muut mahdolliset talvituhot paljastuvat sitten lumien sulettua. Toivotaan, että selvitään vähällä. Aika kurjaa keliä lupasivat täksi viikoksi, mutta meillä ainakin tällä hetkellä sataa lumen sijasta vettä. Vesi ei ole pahasta – lumet saavat kyytiä ja huuhtoutuupa hieman katu- ja siitepölyäkin pois silmiä kutittamasta. Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s