Syyskuu toi tullessaan myös syksyisemmät ruukkuistutukset ja kesäkukat saivat väistyä oven pielestä. En raskinut heittää niitä vielä pois, mutta siirsin ne syrjäisempään paikkaan pois portailta.
Värinokkosesta, kosmoskukasta ja hopeaputouksesta tekemäni istutus sai vielä jäädä. Niiden rinnalle hankin hopealangan ja marjakanervan. Tai, ostin kasvin marjakanervana, mutta nyt kun katson, en ole varma onko se marjakanerva.
Asettelin lyhdyt kukkien lomaan.
Hopeaputous ryöppyää kauniisti lyhtyjen välistä.
Myöhemmin, kun värinokkosesta ja kosmoskukasta aika jättää, istutan niiden tilalle pienen kuusen tai sypressin. Ehkä joukkoon mahtuu myös valkoinen calluna.
Viime syksynä minulla oli paljon värikkäämmät istutukset, mutta tänä vuonna on selkeästi hillitympi fiilis syysistutusten suhteen. Haluan nyt yksinkertaisuutta ja selkeyttä värikkään runsauden sijaan. On kiva, että valikoimaa on niin paljon, että voi valita kasvit aina tunnelman mukaan.
Joko teillä on syysistutuksia mietitty tai istutettu?
Kiva syysistutus 🙂 Hopeaputous on hieno! Sen verran olen mietinyt syysistutuksia, että ostin poistohyllyltä syklaameja ja kirjavaa murattia. Vielä pitäisi istuttaa ne. Kivaa keskiviikkoa!
TykkääTykkää
Kiitos paljon 🙂 Syklaamit ovatkin ihania ruukkuistutuksissa. Mukavaa keskiviikkoa sinullekin!
TykkääTykkää